Elinkeinot

Keski-Suomen vahvuudet ovat paperiteollisuus ja puutuoteteollisuus. Näillä aloilla osuus maakunnan työpaikoista on noin kaksinkertainen verrattuna koko maan vastaavaan osuuteen. Lähes yhtä vahvoja aloja ovat metsätalous sekä kone- ja laiteteollisuus. Myös koulutuksen työpaikkoja on Keski-Suomessa selvästi enemmän kuin koko maassa.

Määrällisesti eniten työpaikkoja Keski-Suomessa on terveys- ja sosiaalipalveluissa. Seuraavaksi suurimmat työllistäjät ovat liike-elämän palvelut, koulutus, vähittäiskauppa, rakentaminen sekä kone- ja laiteteollisuus.


Keski-Suomen maakuntaohjelmassa 2011-2014 kehittämisen kohteiksi on määritelty neljä aluetta: menestyvä yritystoiminta, osaamisella menestykseen, hyvinvoiva kansalainen sekä näille edellytyksiä luova vetovoimainen toimintaympäristö.


Vuoden 2010 aikana määriteltiin uudelleen Keski-Suomen elinkeinoelämän kehittämisen tavoitteita. Päätavoite on saada Keski-Suomeen uusia vientituloja vähintään miljardi euroa, jotka menetettiin laman myötä. Lisäksi halutaan, että vahvojen teollisuusalojen kilpailukyky säilyy ja vahvistuu globaaleilla markkinoilla, ja että uusia tuotteita ja palveluita syntyy tuotannollisiin yrityksiin sekä liiketoiminnan kannattavuus paranee.

Elinkeinojen kehittämisstrategiaksi valittiin klustereihin perustuva kehittäminen. Keski-Suomen kärkiklusteriksi on valittu Uudistuvat koneet ja laitteet ja kehittyviksi klustereiksi Bioenergiasta elinvoimaa ja Kehittyvä asuminen. Matkailu on syntyvä klusteri ja sen kehittäminen perustuu vetovoimaisiin matkailukeskuksiin.

Valtakunnallisen osaamiskeskusohjelman kautta Keski-Suomi on mukana seuraavissa valtakunnallisissa klustereissa:
Tulevaisuuden energiateknologiat, Uudistuva metsäteollisuus, Jokapaikan tietotekniikka, Nano- ja mikrojärjestelmät sekä tulevaisuuden materiaalit sekä Matkailun ja elämystuotannon klusteri.


Lisätietoja:

Veli-Pekka Päivänen
Veli-Pekka Päivänen
kehittämispäällikkö
040 595 0005
veli-pekka.paivanen[at]keskisuomi.fi
Elinkeinojen ja yrittäjyyden kehittäminen



Keski-Suomen Aikajanat

Keski-Suomen Aikajana on noin
kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä ajankohtaiskatsaus, jossa kuvataan
ja analysoidaan Keski-Suomen maakunnan yritystoimintaa ja aluetaloutta tuoreilla, luotettavilla ja havainnollisilla indikaattoreilla.  

2011

Aikajana 1/2011 

2010

Aikajana 3/2010

Aikajana 2/2010 extra

Aikajana 1/2010

2009

Aikajana 3/2009

Aikajana 2/2009

Aikajana 1/2009