Osaaminen ja työllisyys


Keski-Suomen liitto osallistuu aktiivisesti maakunnan koulutusorganisaatioiden ja työelämän vuoropuheluun osaavan työvoiman turvaamiseksi muuttuvilla työmarkkinoilla


Keski-Suomi on, ja haluaa jatkossakin olla, koulutuksen ja sivistyksen maakunta, jossa kasvatus, koulutus ja tutkimus sekä vapaa sivistystyö ovat vahvoja erikoistumisalueita. Huippuosaajia kouluttava Jyväskylän yliopisto, monialainen Jyväskylän ammattikorkeakoulu sekä vetovoimainen ammatillinen koulutus varmistavat maakunnan monipuolisen tiedollisen ja taidollisen kehittymisen. Lukiokoulutuksen ja yleissivistävän koulutuksen saatavuus maakunnan eri osissa mahdollistaa tasapainoisen aluekehityksen.

Keski-Suomen tavoitteena on toimijoiden tiivis yhteistyö ja kehittämiskumppanuudet. Yksilön kannalta tärkeitä asioita ovat nuorten ikäluokasta huolehtiminen sekä joustavat kehittymis- ja opinpolut elämän ja työuran eri vaiheissa. Koulutus on portti huomisen osaamiseen, jonka varaan yritykset ja työnantajat voivat rakentaa tulevaisuuttaan. Koulutus on perusta osaamisen rakentumiselle, taloudelliselle kehitykselle, toimialojen uudistumiselle ja osaavan työvoiman turvaamiselle.

Kilpailukykyä vahvistetaan osaamista tuottamalla, vaihtamalla ja soveltamalla. Tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia tulee hyödyntää oppimisessa ja oppimisympäristöjen kehittämisessä. Keski-Suomeen rakennetaan aktiivisesti tieto-, oppimis- ja innovaatioverkostoja. Oppivan alueen toimintatavat, avoimuus ja luottamus, ulottuvat myös kansainväliseen yhteistyöhön.

Keski-Suomen liitolla on käytettävissään runsaat 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston varoja osaamisen kehittämisen toimenpiteisiin maakunnassa.


Lisätietoja:

Anu Tokila
Anu Tokila
koulutuksen kehittämispäällikkö
040 595 0469
anu.tokila[at]keskisuomi.fi