Keski-Suomen liiton blogi
Kirjoittajina Keski-Suomen liiton johto ja muut talon asiantuntijat sekä vierailijat. Juttuaiheet ovat kirjoittajien omia valintoja ja näkemyksiä. Lue ja kommentoi! Kommentit päivitetään työaikana.
Kelmien peliä
6.9.2011 14.43 | Pirjo PeräahoValtion ensi vuoden budjettiin on piilotettu ikävä yllätys EU-rahoituksen varalle. Valtionvarainministeriö haluaa, että Suomi leikkaa EU-ohjelmiin tarvittavaa valtion rahaa 20 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Toinen mokoma niistettäisiin seuraavalta vuodelta.
Taulukkoleikkinä näin voidaankin tehdä. EU-ohjelmien toteutushan tunnetusti edellyttää paitsi varsinaista EU-rahaa, myös valtion ja kuntien rahoitusta. Yhdessä ne muodostavat EU-rahan vastinpariksi vaadittavan kansallisen rahoituksen. Nyt kun kuntarahaa on kertynyt kiitettävästi, valtio aikoo höllätä - kuntien ahkeroinnin ansiosta.
Arki on taulukkolaskelmia nuivempi. Jos Suomen valtio leikkaa omaa osuuttaan, alueet ihan aikuisten oikeasti menettävät 40 miljoonaa euroa parin vuoden aikana. Monta pientä yritystä, nuorta ihmistä ja työtöntä työnhakijaa jää kannustusta paitsi. Vajeen paikkojaksi voimme toki pyytää kuntiamme - juuri niitä samoja, jotka ovat jo hoitaneet oman osuutensa hienosti. Minua ainakin nolottaa.
Jos valtio leikkaa ja kunnat eivät innostu, edessä on EU-ohjelmien supistaminen. Suomen viesti Brysselin kavereille on, että pitäkää EU-rahanne. Me pohjoisen perukan tytöt ja pojat säästämme! Eniten harmittaa luottamuksen menetys. Yritykset, kunnat, kehittämisyhtiöt, koulutusorganisaatiot ja monet muut ovat laittaneet omansa likoon uskossa, että isoveljet EU ja Suomen valtio vastaavat lupauksistaan. Nyt veli valtio näyttää, miten aidan ali mennään.
Kommentoi "Kelmien peliä"
Kirjoittajat
Uusimmat kirjoitukset
- 17.6.2013 Tahto vaatii tekoja
- 16.4.2013 Vanhasta uuteen
- 25.3.2013 Hienoa VR!
- 6.3.2013 Hankehelvetistä tuloksiin
Uusimmat kommentit
- 18.6.2013 9.40 : Tahto vaatii tekoja
- 17.5.2013 13.07 : Keski-Suomi ON! - mutta millainen? Tule ja vaikuta!
- 22.4.2013 8.12 : Vanhasta uuteen
- 19.3.2013 14.55 : Matkailuesitteet joutavat historiaan
- 19.3.2013 9.29 : Hankehelvetistä tuloksiin



















Ei kommentteja "Kelmien peliä"