Alueiden komitea

 

Euroopan unionin alueiden komitea on neuvoa-antava elin, joka osallistuu EU:n lainsäädäntötyöhön antamalla lausuntoja komission, neuvoston ja parlamentin käsittelemistä asioista. Se aloitti toimintansa vuonna 1994. Komitean perustaminen antoi virallisen aseman alue- ja paikallishallinnolle EU:n päätöksentekojärjestelmässä. Komitean tavoitteena on muun muassa edistää läheisyysperiaatteen noudattamista. 

Alueiden komiteaan kuuluu 344 jäsentä ja 344 varajäsentä, joiden toimikausi on viisi vuotta. Suomen valtuuskuntaan kuuluu yhdeksän jäsentä ja yhdeksän varajäsentä. Komitean jäsenet ovat alue- tai paikallisvaaleissa valittuja luottamushenkilöitä tai poliittisessa vastuussa vaaleilla valitulle elimelle.

Keski-Suomen liiton maakuntahallitusta edustava henkilöstöpäällikkö Katja Sorri (kesk) on Alueiden komitean Suomen valtuuskunnan varajäsen.

Alueiden komitean puheenjohtaja valitaan kahden ja puolen vuoden toimikaudeksi. Alueiden komitean nykyinen puheenjohtaja on italialainen Mercedes Bresso.  Kuntaliitto toimii alueiden komitean Suomen valtuuskunnan sihteeristönä.


Alueiden komitean toimielimet

ovat työvaliokunta, täysistunto ja kuusi valiokuntaa. Täysistunto järjestetään viisi kertaa vuodessa. Siihen osallistuu komitean koko jäsenistö.

Alueiden komitean kuusi valiokuntaa valmistelevat lausuntoluonnoksia ja järjestävät konferensseja omaan toimialaansa kuuluvista aiheista.

Valiokunnat ovat 

Alueellinen yhteenkuuluvuuspolitiikka -valiokunta (COTER)
Talous- ja sosiaalipolitiikka -valiokunta (ECOS)
Kansalaisuus, hyvä hallintotapa, institutionaaliset ja ulkoasiat -valiokunta (CIVEX)
Luonnonvarat -valiokunta (NAT)
Ympäristö, ilmastonmuutos ja energia -valiokunta (ENVE)
Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja tutkimus -valiokunta (EDUC)