Euroopan alueiden liitto (AER)
AER (The Assembly of European Regions) on Euroopan alueiden poliittinen etujärjestö ja kansainvälinen edunvalvontaorganisaatio. Euroopan alueiden liitossa on mukana 270 jäsenaluetta 33 maasta. Maakuntien liitot ovat sen suomalaisjäseniä. Varsinaisiksi jäseniksi kelpuutetaan periaatteessa vain sellaisia alueita, joilla on vaaleilla valittu, poliittista valtaa edustava alueellinen päätöksentekoelin.
AER:n tavoitteena on muun muassa organisoida ja ylläpitää Euroopan alueiden välistä yhteistyötä ja edistää kulttuurien moniarvoisuutta Euroopassa. Lisäksi AER tukee alueiden institutionaalista osallistumista päätöksentekoon ja tämän myötä niiden aktiivista roolia Euroopan rakentamisessa.
Tärkeistä arvoja AER:lle ovat Euroopan ja EU:n turvallisuus ja yhteistyö, alueellisuus, liittovaltioajattelu, kestävä kehitys sekä eri hallinnontasojen toisiaan täydentävyys. Päämääriään toteuttaakseen AER toteuttaa ohjelmia ja projekteja tai osallistuu muiden yhteistyöprojekteihin.
Korkein päättävä elin on kerran vuodessa kokoontuva yleiskokous (General Assembly).
AER on perustettu vuonna1985. Sen toimisto sijaitsee Strasbourgissa.
Lue lisää