Keskipohjola-komitea

 

Keskipohjola on yksi nykyisistä yhdestätoista raja-alueorganisaatiosta, joita Pohjoismaiden Ministerineuvosto tukee taloudellisesti. Tavoitteena on edistää kontakteja yksilöiden, yritysten ja julkishallinnon välillä.

Keskipohjola-yhteistyöllä on pitkät perinteet, Keskipohjolatoimikunnan poliittinen verkostotoiminta perustettiin jo vuonna 1978. Keski-Suomen liitto on yksi nykyisistä seitsemästä komitean jäsenalueesta.

Keskipohjolan alue ulottuu Atlantin valtamereltä Norjan tunturien yli Ruotsiin, sieltä Pohjanmeren yli Suomen rannikolle ja rannikolta aina Keski-Suomeen asti.

Toiminnassa ovat mukana:

  • Suomesta varsinaisia jäseniä ovat Keski-Suomen liiton lisäksi Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntaliitot. KulturÖsterbotten (SVOF) ja Satakuntaliitto ovat nk. tukipartnereita.
  • Ruotsista Jämtlannin ja Västernorrlannin maakäräjät, lääninhallitukset sekä kuntaliitot
  • Norjasta Pohjois- ja Etelä-Tröndelagin läänit.


Toiminta

"Keskipohjola-yhteistyö on yhteiskuntakehityksen veturi, jonka taustalla on historiallinen ja kulttuurinen yhteenkuuluvuus sekä yhteinen kiinnostus alueiden kehittämiseen." (Keskipohjola-komitean visio)

Tätä visiota ja yhteistyötä toteutetaan neljän yhteistyöalueen kautta:

  1. Innovatiivisten ja yrittäjyys-ystävällisten ympäristöjen vahvistaminen
  2. Itä-länsi -liikenneyhteyksien parantaminen
  3. Panostaminen kulttuuri- ja elämyselinkeinoihin
  4. Panostaminen ympäristötekniikkaan ja uusiutuvaan energiaan

 

Lisätietoja Keskipohjolan toiminnasta saa komitean nettisivuilta: www.mittnorden.net

sekä komiteasihteeri Virpi Heikkiseltä,
puh. 040 595 0178, s-posti: virpi.heikkinen[at]keskisuomi.fi


 

Ajankohtaista

16.8.2011: Jyväskylän Parkour Akatemia vastaanottaa Keskipohjolan nuorisokulttuuripalkinnon Norjan Trondheimissa 

NECL II -hanke käynnissä
2010-13

Keskipohjolan itä-länsi kuljetuskäytävän kehittämishanke. Lisätietoja hankkeen nettisivulta:

www.midnordictc.net