Maakuntahallituksen rahoituspäätöksiä
UUSISTA TUTKIMUSLAITTEISTOISTA POTKUA METSÄ- JA KEMIANTEOLLISUUDEN YRITYKSILLE
Keski-Suomen liitto myönsi uusien tutkimuslaitteistojen hankintaan ja niiden käyttäjäkoulutukseen liki 700 000 euroa Länsi-Suomen EAKR-ohjelmasta. Laitteistot tulevat VTT:lle ja Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle. Rahoitusta käytetään myös tuotekehityspalvelujen markkinointiin pk-yrityksille.
Hankkeen tavoitteena on edistää tutkimuspalvelujen saatavuutta ja teknologian siirtoa yrityksiin, kaupallistaa tutkimustuloksia ja kohentaa pienten teknologiayritysten liiketoimintaa. Hankkeen toteuttaa VTT yhdessä Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa. EU-tuki kattaa 65 prosenttia kokonaiskustannuksista.
Lisätiedot hankkeesta: Janne Poranen, VTT, p. 020 722 22604
KESKI-SUOMI SAA ICT-STRATEGIAN
Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitos laatii vuoden loppuun mennessä maakunnallisen ICT-strategian. Tavoitteena on tehostaa maakunnan ICT-palveluja, hyödyntää kansallista laajakaistainvestointia ja uusia teknologiaratkaisuja sekä parantaa kansalaisten arjen hallintaa. Keski-Suomen liitto myönsi tarkoitukseen maakunnan kehittämisrahaa 52 500 euroa, joka on 70 prosenttia kustannuksista. Loput maksaa Jyväskylän yliopisto.
Lisätiedot hankkeesta: Harri Hyvönen, Jyväskylän yliopisto, p. 050 486 7569
RALLIKULUIHIN 50 000 EUROA
Keski-Suomen liitto osallistuu 40 000 eurolla Neste Oil Rallin järjestämiskustannuksiin Jyväskylän kaupungin yhteistyökumppanina. Lisäksi maakuntahallitus varasi 10 000 euroa rallin kutsuvierastilaisuuden kustannuksiin. Perinteisen rallin VIP-päivän tarkoituksena on luoda ja ylläpitää kansainvälisiä ja kansallisia suhteita. Päivä järjestetään yhdessä Jyväskylän kaupungin ja Jykes Oy:n kanssa.
Lisätiedot: Laura Karjalainen 040 595 0010 |