Keski-Suomen liitto toimii yhdessä jäsenkuntien kanssa ajankohtaisissa asioissa selvitysten tekijänä ja yhteistoiminnan käynnistäjänä. Tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan selvitystoimintaa tehdään esimerkiksi koulutuksen, kulttuurin, sosiaali- ja terveyssektorin ja kunnallistalouden alueilla sekä maakunnan tilaa koskevien tietojen tuottamiseksi.
Keski-Suomen liitto tukee kuntien vapaaehtoisen seutuyhteistyön laajenemista ja syvenemistä. Lisäksi liitto edistää maakunnallista ja seudullista yhteistoimintaa asioissa, joissa ei ole omaa erillistä maakunnallista toimijaa tai viranomaista (esim. energiapolitiikka).
Liitto järjestää kunnanjohtajille mahdollisuudet ajankohtaisten maakunnallisten asioiden käsittelyyn.
Valtioneuvoston käynnistämän kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeen toteuttamiseksi liitto selvittää yhdessä kuntien ja seutujen kanssa kuntien palveluiden uusia järjestämisvaihtoehtoja. Samoin selvitetään kuntien valmiutta sekä keskinäisen yhteistyön syventämiseen että kuntien yhdistämisiin.