Alue- ja yhdyskuntarakenne
Aluerakenteella tarkoitetaan koko maan, maakunnan tai maakunnan osan rakennetta, toimintojen yleispiirteistä sijoittumista ja keskinäisiä sijaintisuhteita. Tuotanto, asuminen, palvelut ja vapaa-aika vaativat rakenteita, jotka muodostavat erikokoisista yhdyskunnista sekä niitä yhdistävistä liikenneväylistä ja muista teknisen huollon järjestelmistä koostuvan verkoston. Aluerakenteeseen liittyvät muun muassa erilaiset vyöhyke-, verkosto- ja kehityskäytävätarkastelut, ja siihen vaikuttavat väestön ja talouden kehitys maan eri osissa sekä muuttoliike alueiden välillä.
Yhdyskuntarakenteella tarkoitetaan työssäkäyntialueen, kaupunkiseudun, kaupungin, kaupunginosan tai muun taajaman rakennetta. Yhdyskuntarakenne sisältää asunto-, työpaikka-, asiointi- ja virkistysalueiden ja niitä yhdistävän liikenteen ja teknisen huollon järjestelmien muodostaman fyysisen ja toiminnallisen kokonaisuuden. Asumisen ja työpaikkojen välinen alueellinen tasapaino saavutetaan ensi sijassa työmatkaliikenteen välityksellä. Yhdyskuntarakenteen eheyttämisellä tarkoitetaan rakenteen hajautumisesta aiheutuvien epäkohtien korjaamista ja uusien epäkohtien synnyn välttämistä.
Alue- ja yhdyskuntarakennetta koskevan maakuntakaavatasoisen suunnittelun perustehtäviin kuuluvat maakunnan eri yhdyskuntien muodostaman aluerakenteellisen verkoston sekä yhdyskuntarakenteen ja sen osien keskeisten kehittämis-, mitoitus- ja sijoittamisperiaatteiden osoittaminen. Tämän tulee tapahtua sillä tarkkuudella, kuin kuntien väliset seudulliset yhteensovittamistarpeet sekä maakunnalliset ja seudulliset periaatteet sitä edellyttävät
Lisätiedot:
suunnittelujohtaja Olli Ristaniemi
040 595 0052
olli.ristaniemi[at]keskisuomi.fi