Keski-Suomen liiton lausunto Keski-Suomen ELY-keskukselle:
"Keski-Suomen liitto on huolissaan työvoimaneuvonnan saatavuudesta ja saavutettavuudesta jatkossa. Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella on valtakunnallisesti kolmanneksi korkein työttömyys. Jo päätetyssä TE -toimistojen vähentämisessä palveluverkko supistui merkittävästi. Mittava verkoston supistaminen vaikuttaa erityisesti pohjoiseen Keski-Suomeen. Ensimmäisessä vaiheessa Keski-Suomeen jäi seitsemän TE -toimistoa (Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Keuruu, Saarijärvi, Viitasaari ja Äänekoski), mutta kymmenen hengen työntekijän minimin säännöksen näistä täyttää vain kolme (Jyväskylä, Jämsä ja Äänekoski).
TE-toimistojen palvelut tulee Keski-Suomen liiton mielestä olla jatkossakin saavutettavissa kaikkialla Keski-Suomessa. Keski-Suomen liitto kehottaa TE -toimistoja huolelliseen suunnitteluun ja yhteistyöhön kaikkien osallisten kanssa, jotta TE -toimistojen asiakkaat eivät joutuisi kärsijöiksi muutoksessa. Asiakaspalvelu 2014+ myötä synnytetään uudenlaista yhteispalvelua, jossa TE- toimistokin on läsnä. Näitä yhteispalvelupisteitä tulee olla riittävästi sijoitettuna siten, että asiakkaat voivat aidosti saavuttaa palvelut.
Keski-Suomi on laajana kokonaisuutena mukana etäpalvelupilotista, TE -toimiston palvelut ovat yksi maakunnassa pilotoitavista kokonaisuuksista. Vaikka asiakkaiden antama palaute on ollut positiivista, puuttuvat suuret asiakasvirrat pilotista. Keski-Suomen liitto muistuttaa, että aktiivinen markkinointi ja uuteen palvelukulttuuriin sopeutuminen vie aikaa, tämä on jo etäpalvelupilotissa opittu."
Lisätietoja: Hannu Koponen, 040 595 0009