Maakuntahallituksen esityslistalla on mm. kaksi EU-rahoitushakemusta. Suomen ympäristökeskus ja Jyväskylän yliopisto hakevat 138 600 euron rahoitusta vesistöjen suojelua edistävälle hankkeelle. Toinen rahoitushakemus koskee hanketta, joka pyrkii ennaltaehkäisemään lasten ja nuorten lihavuutta internetpohjaisen ryhmäohjauksen avulla. Jyväskylän ammattikorkeakoulu hakee hankkeelle 119 840 euron rahoitusta. (Mh § 5 ja 6)
Sosiaali- ja terveydenhuollon tuleva palvelurakenne Keski-Suomessa on ollut lausunnoilla kunnissa. Enemmistö kunnista suhtautuu nihkeästi esitykseen neljästä palvelujen tuotantoalueesta. Maakuntahallitus saa lausunnot tiedoksi. (Mh § 9)
Turve-ja tuulivoimakaavaa työstetään
Maakuntahallitus pohtii asiantuntijoiden kanssa turvealueita ja tuulivoimaa koskevaa kolmatta vaihemaakuntakaavaa työseminaarissaan kokouksen jälkeen. Kaavaluonnoksesta saatiin yhteensä noin 500 lausuntoa tai muistutusta kunnilta, yhdistyksiltä ja muilta julkisilta toimijoilta sekä erityisesti kansalaisilta. Palautetta käydään nyt läpi yksityiskohtaisesti. Maakuntahallitus ottaa kaavaluonnokseen kantaa helmikuussa.
Maakuntahallituksen esityslista (pdf).
Lisätiedot:
hallintopäällikkö Pirjo Ahola, 040 595 0003