Viisi työyhteisöä vastannut Työn iloa!- haasteeseen

22.05.2012


 

Työn iloa! -haasteeseen on vastannut ensimmäisen kampanjakuukauden aikana viisi keskisuomalaista työyhteisöä. Haastekampanja päättyy huhtikuussa 2013. Työhyvinvointiaan lisäävät taiteen, kulttuurin ja luovien menetelmien avulla Viitasaarella toimiva vanhusten palvelukeskus, Keski-Suomen maanmittaustoimiston Jyväskylän toimipiste ja Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut/Monikulttuurikeskus Gloria. Sanomalehti Keskisuomalainen ja YLE Keski-Suomi vastasivat ensimmäisinä haasteeseen.

Viitasaarella toimiva vanhusten palvelukeskus on perustanut päiväkeskuksen työntekijöiden kesken Rastaat- rastabändin. Myös Keski-Suomen maanmittaustoimiston Jyväskylän toimipisteessä harrastetaan yhteislaulua, sillä kampanjan innoittamina on perustettu sekakuoro kaikentasoisille laulajille ja ensikertalaisille. Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelun ja Monikulttuurikeskus Glorian henkilökunta tanssahtelevat lounasdiscossa. YLE Keski-Suomen henkilöstöllä on mahdollisuus tutustua juttukeikoillaan paikalliseen kulttuuritarjontaan maakunnassa ja sanomalehti Keskisuomalaisen henkilöstö osallistuu muun muassa käsityökursseille.

Haastekampanjaan ilmoittautuneet työyhteisöt kilpailevat Keski-Suomi -palkinnosta, joka jaetaan ensimmäisen kerran Keski-Suomen päivänä 18.4.2013. Voittajan valitsee työhyvinvoinnin professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tutkimus- ja koulutuskeskus Synergoksesta. Manka on toukokuussa 2012 Keski-Suomen liiton blogivieras ja kirjoittaa: "Kuuliaisuus ja näennäinen ahkeruuskin joutavat romukoppaan samoin kuin pelkkä älykkyys, koska tänään kysellään luovuuden työnimun perään."

 

Lue Marja-Liisa Mankan blogikirjoitus

Tutustu Työn iloa! -kampanjaan ilmoittautuneisiin työyhteisöihin