Saanko luvan? - Joulukuussa päästään juhlimaan 100-vuotiasta Suomea tanssimalla Forumin kauppakeskuksessa

23.08.2017,


Saanko luvan? - Joulukuussa päästään juhlimaan 100-vuotiasta Suomea tanssimalla Forumin kauppakeskuksessa

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä tullaan joulukuussa juhlimaan hieman erilaisilla etkoilla: tiistaina 5.12., ennen varsinaista itsenäisyyspäivää, järjestetään nimittäin koko kansan iloiset iltapäivätanssit, jolloin saa ihan luvan kanssa pistää tanssiksi Jyväskylässä Forumin kauppakeskuksessa.
Tapahtuman soittolistalla neljän tunnin aikana klo 16-20 on 100 tanssittavaa suomalaista musiikkikappaletta itsenäisyytemme ajalta. Forumin kaikki kolme kerrosta ovat tanssijoiden käytössä ja tapahtuman juontaa sekä levyjä soittaa Ylen toimittajana tunnettu Arvo Vuorela.
Yllätysohjelmaakin on tiedossa. Järjestäjät ja seudun tanssiseurat hakevat yleisöä mukaan tanssimaan.

Tulevana viikonloppuna itsenäisyyspäiväviikkoon on 100 päivää, jonka johdosta käynnistämme tämänkin tapahtuman ennakkomarkkinoinnin.
Tule kuulemaan tapahtumasta lisää tulevana perjantaina 25.8. klo 14-17 Forumin 3. kerrokseen. Tapahtuma löytyy nyt myös facebookista nimellä Koko kansan Suomi 100 -iltapäivätanssit: www.facebook.com/events/424441094579831.

Tapahtuma on osa virallista Suomi 100-ohjelmaa.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Keski-Suomen liitto, Citycon Forum, Keski-Suomen liikunta sekä Monikulttuurikeskus Gloria. Lisäksi tapahtumassa on mukana seudun tanssiseuroja.


Lisätietoa:
projektikoordinaattori Virpi Heikkinen, puh. 040 595 0178, virpi.heikkinen(at)keskisuomi.fi,
Suomi 100-aluekoordinaattori Raija Partanen, puh. 040 595 0139 , raija.partanen(at)keskisuomi.fi
sekä facebookista: www.facebook.com/events/424441094579831 
ja www.keskisuomi.fi/suomi100/iltapaivatanssit_kauppakeskuksessa_5.12.2017