Länsi-Suomi peräänkuuluttaa kunnianhimoista koheesiopolitiikkaa

22.11.2017


 

 

Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntaliittojen hallitusten jäsenten ja valtuustojen puheenjohtajien yhteistyöfoorumi

JULKILAUSUMA

  

LÄNSI-SUOMI PERÄÄNKUULUTTAA KUNNIANHIMOISTA KOHEESIOPOLITIIKKAA

Länsi-Suomen maakuntaliittojen mielestä Suomen on tavoiteltava koheesiopolitiikan rahoituksesta mahdollisimman suurta osuutta

 

Suomen tulee tavoitella mahdollisimman suurta osuutta EU:n koheesiovaroista. Aluekehittäminen on pitkäjänteistä työtä, johon EU:n koheesiopolitiikka antaa välineitä ja jonka avulla on alueiden eriarvoisuutta tasoitettu. Britannian lähtö EU:sta osoittaa, miten tärkeää unionin läsnäolo kaikilla alueilla on.  

 

Suomen kilpailukyvyn vahvistumisen edellytyksenä on maan kaikkien alueiden elinvoiman kasvattaminen kunkin alueen omien vahvuuksien ja älykkään erikoistumisen strategioiden pohjalta. Koheesiorahoitus turvaa aluekehittämisen jatkuvuuden eri puolilla maata.

 

Jatkossa Suomen koheesiopolitiikan keskiössä ovat uudet maakunnat. Länsi-Suomen maakunnat haluavat, että maakuntien hallinnoima osuus Suomen rakennerahoituksesta kasvaa seuraavalla ohjelmakaudella. Uusien itsehallinnollisten maakuntien myötä Euroopan rakenne- ja investointirahastojen yhteensovittamisen malli yksinkertaistuu. Aito aluelähtöisyys vahvistuu, kun aluekehittämisen, elinkeinojen ja innovaatioympäristöjen ja maaseudun kehittämisen rahoitukset ja henkilöstövoimavarat kootaan uusiin maakuntiin nykyisen hallinnollisesti pirstoutuneen rakenteen sijaan. Uutta ohjelmakautta ja uutta maakuntahallintoa onkin valmisteltava yhdessä. Prosessien yhdistämisellä vahvistetaan maakuntien strategista roolia alueensa kehittäjinä.

Länsi-Suomen maakunnat tukevat Suomen EU-strategian mukaista linjaa koheesiopolitiikassa, jossa Suomen erityiskysymykset kytkeytyvät mm. Suomen syrjäisen sijainnin ja harvan asutuksen sekä arktisen aseman huomioimiseen. Länsi-Suomelle tärkeää on myös rajat ylittävä yhteistyö: Interreg, Itämeri-strategia ja Itämeren yhteistyö.

 

Koheesiopolitiikalla tulee olla tärkeä rooli talouskasvun, innovaatioiden, osaamisen ja työllisyyden edistämisessä niin uusissa maakunnissa, Suomessa kuin EU:ssa.

Länsi-Suomen maakuntien näkemys on, että koheesiopolitiikan tulee olla aktiivisessa roolissa EU:n globaalin kilpailukyvyn kehittämisessä tulevalla EU:n rahoituskaudella. Koheesiopolitiikan tulee tukea Euroopan tulevaisuuden tekemistä eli talouskasvua, eurooppalaista osaamista, laaja-alaista innovatiivisuutta, työllisyyttä ja pk-yritysten kilpailukyvyn kehittämistä. Osaavan työvoiman saanti sekä monimuotoinen, elinkeinoelämän tarpeeseen perustuva kouluttautuminen on mahdollistettava koheesiopolitiikalla.

 

Koheesiopolitiikalla on jatkossakin merkittävä rooli Länsi-Suomen maakuntien kehittämisessä. Koheesiopolitiikan keinoista älykästä erikoistumista tulee painottaa valinnoissa, koska sen avulla tuotetaan uusia innovaatioita ja kasvua.

 

Länsi-Suomen maakunnat pitävät tulevan ohjelmakauden valmistelun erityisen tärkeänä ja ovat laatineet yhteisen kannanoton koheesiopolitiikan tavoitteista ja rahoituksesta. Kannanotto on kokonaisuudessaan liitteenä.

 

Jyväskylässä 21.11.2017

 

puolesta

 

puheenjohtaja Rolf Nyholm

Keski-Suomen liiton hallituksen puheenjohtaja

 

 

Lisätietoa:

Rolf Nyholm

Keki-Suomen maakuntahallituksen pj

040 595 0001

rolf.nyholm[at]aanekoski.fi