Maakuntahallitukselta tukea hankkeille, muina aiheina mm. Keski-Suomen vaikuttamistyö sekä työvoima- ja yrityspalveluiden kehittäminen

15.12.2017


Työvoima- ja yrityspalveluissa pilotoidaan maakuntauudistuksen linjoilla

Keski-Suomessa kehitetään työvoima- ja yrityspalveluita maakuntauudistuksen suuntaan. Tähän mennessä on toteutettu rekrytointipilotit rakennusalalle ja korkeasti koulutetuille. TE-toimiston johtaja Tuula Säynätmäki esitteli asiaa maakuntahallitukselle.

- Vuoden 2018 alkupuolella alkaa kaksi uutta pilottia. Pohjoisessa Keski-Suomessa pyritään vaikutamaan työvoiman kohtaantoon ja koko maakunnassa ammattikoulutuksen saaneiden tai pitkän työuran omaavien pitkittyneeseen työttömyyteen, kertoo Tuula Säynätmäki.

- Pilotit eivät ole julkista palvelua merkittävästi tehokkaampia, mutta niissä syntyy uudenlaisia toimintatapoja, joita tarvitaan tulevaisuuden kasvupalveluissa. Jatkossa pyritään tekemään laajempia pilotteja. Se vaatii lakimuutoksen, joten varsinaisesti asia etenee syksyllä. Ideoita voi kuitenkin jo nyt kertoa meille, Säynätmäki kehottaa.

 

Vaikuttaminen: keskisuomalainen hyvinvointiosaaminen nosteessa, henkilöjunaliikenteen suunnittelu käyntiin

Maakuntajohtaja Tapani Mattila esitteli maakuntahallitukselle keskisuomalaisen vaikuttamistyön ajankohtaisia asioita. Liikenne- ja viestintäministeriön kanssa käynnistyy Äänekosken, Laukaan ja Jyväskylän välisen henkilöjunaliikenteen tarkempi suunnittelu, tavoitteena käynnistää liikenne jo vuonna 2019. Liikenne- ja viestintäministeriö kokoaa tähän ohjausryhmän, johon tulee edustajat Laukaasta, Äänekoskelta ja Keski-Suomen liitosta.

 

Keski-Suomen vahvalle hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaamiselle kaavaillaan valtakunnallista osaamiskeskusstatusta. Hanke on vahvassa myötätuulessa sosiaali- ja terveysministeriössä.

- Suomessa on viisi yliopistosairaaloiden ympärille koottua erityisvastuualuetta. Ne keskittyvät sairauksien hoitamiseen. Suomi ansaitsee niiden rinnalle myös yhden ennakkohuollon osaamiskeskuksen, jonka tehtävä on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Tähänkin rooliin Keski-Suomella on täysi valmius, Tapani Mattila toteaa.

 

Keski-Suomen liiton hallintopäällikön viran täyttäminen

Tehtävään on tullut 23 hakemusta. Maakuntahallituksen muodostama haastattelijaryhmä lähtee hoitamaan prosessia.

 

Runsas kattaus hankkeita

Keski-Suomen maakuntahallitus päätti puoltaa EU-rahoitusta seuraaville hankkeille. Lopullisen rahoituspäätöksen tekee Länsi-Suomen alueen koordinaattori, Pirkanmaan liitto.

- TRAINING ROOM URHEILUVALMENNUKSEN, KUORMITUKSEN JA PALAUTUMISEN OSAAMISKESKITTYMÄNÄ kehittämishankkeella nostetaan kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuksen tasoa. Hankkeen toteuttajan, KIHUn, tavoitteena on saavutta lähivuosina kansainvälisen Olympiakomitean Olympic Solidarity-koulutuskeskuksen status. Hankkeen uskotaan myös houkuttelevan maailmanluokan yhteistyökumppaneita sijoittumaan Hippoksen alueelle. Rahoitusta myönnetään enimmillään 209 035 euroa.

- VINSECTS - HYÖNTEISTALOUS OSANA VIITASAARI-SAARIJÄRVI SEUTUKUNNAN KIERTOTALOUTTA Keski-Suomi hyppää hyönteistalouden trendikkääseen kelkkaan Vinsects-hankkeen myötä. Vinsects luo alan yritysten, koulutus- ja t&k -organisaatioiden yhteistyötä osaamisen ja kokonaisten liiketoimintaketjujen synnyttämiseksi. Rahoitusta myönnetään enimmillään 120 352 euroa.

- KBB - KESTÄVÄ BIORESIDUAALIBETONI Hanke pureutuu metsäteollisuuden keskeisten sivuvirtojen hyödyntämiseen betonin valmistuksessa. Hankkeen tavoitteena on saada aikaan vähähiilinen betonikomposiitti ja luoda sen hyödyntämisen ympärille yritysverkosto pohjoisessa Keski-Suomessa. Rahoitusta myönnetään enimmillään 360 500 euroa.

- DIGITAALISET METSÄNARVIOINTIMENETELMÄT PUUHUOLLON TEHOSTAJINA Hanke kehittää uusia teknologioita, joilla pyritään puunkorjuun kustannustehokkuuden ja korjuutarkkuuden lisäämiseen. Rahoitusta myönnetään enimmillään 140 840 euroa.

- BIND - BIOINNOVAATIOIDEN EDISTÄMINEN Hanke kokeilee yritystehtaalla käytettyjä yritysten kehittämistyökaluja maaseutuympäristössä. Hanke yhdistää innovaatioiden alkuvaiheen kannalta keskeisiä Biotalouskampuksen toimijoiden ja Saarijärven - Viitasaaren seutukunnan kehittämisyhtiöiden palveluprosesseja. Rahoitusta myönnetään enimmillään 308 266 euroa.

 

Lisäksi maakuntahallitus päätti myöntää nopeisiin, kokeilutyyppisiin hankkeisin yhteensä reilut 300 000 euroa. Rahoituksen saa mm. #kasvunmaakunnan ajatushautomo, Hippos Challenge - kokeiluhaaste, matkailun ja hyvinvointitalouden hankkeita sekä innovatiivisia työteon, oppimisen ja liiketoiminnan mahdollisuuksien kehittämishankkeita.

Meijän spurtti edistää Keski-Suomen uuden kehittämiskärjen eli hyvinvointitalouden kehittymistä mm. hackathonien avulla. Viitasaarella päästään suunnitelemaan WiitaHubia, tulevaisuuden tiedon ja taidon taloa, joka voimia toimia akateemisena residenssinä, toimistohotellina, alueen toimijoiden yhteiskäyttötilana ja työntekopaikkana ja jopa korkeakoulujen satelliittipisteenä maaseudulla. Kannonkoski, Saarijärvi ja Karstula kartoittavat yritysten tarpeisiin alueella vapaana olevia tuotantoresursseja. Näille hankkeille myönnettävä rahoitus koostuu pääosin kansallisesta AIKO-rahasta ja Keski-Suomen Kehittämisrahaston varoista. Kokonaisuus hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.

 

Kokouksen esityslista:  http://keskisuomi.tweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=1036

 

Lisätietoja:

Rolf Nyholm

maakuntahallituksen puheenjohtaja

040 595 0001

rolf.nyholm[at]aanekoski.fi

 

Tapani Mattila

maakuntajohtaja

040 595 0011

tapani.mattila[at]keskisuomi.fi

 

Tuula Säynätmäki (työvoima- ja yrityspalvelut, median yhteydenotot ma 18.12. - ke 20.12.)

TE-toimiston johtaja

0295 046 050

tuula.saynatmaki(at)te-toimisto.fi

 

Hilkka Laine (hankkeet)

ohjelmapäällikkö

040 595 0014

hilkka.laine[at]keskisuomi.fi