Maakuntahallituksesta tukea Kasvu Openille ja jatkoa uuden maakunnan ICT-valmistelulle

26.01.2018


 

 

Keski-Suomen maakuntahallitus kokoontui tänään perjantaina 26.1. Jyväskylässä.

Maakuntahallitus hyväksyi Kasvu Open 2018 -yhteistyösopimuksen. Keski-Suomi haluaa tukea valtakunnalliseksi kasvanutta "kasvuyritysten kansanliikettä", joka on luonut yrityskehittämiseen uudenlaisia toimintatapoja. Yhteistyösopimus on arvoltaan 62.000 euroa ja se rahoitetaan Keski-Suomen kehittämisrahastosta.

 

Lisäksi maakuntahallitus määräsi tarkistetun maakuntakaavan tulemaan voimaan 26.1.2018 alkaen ja hyväksyi Keski-Suomen liiton talousarvion käyttösuunnitelman vuodelle 2018.

 

 

Edunvalvontaa Euroopassa

Maakuntahallitus osallistuu Länsi-Suomen maakuntahallitusten matkalle Brysseliin 11 - 13.4.2018. Matkan ohjelmassa on mm. tutustuminen alueiden komitean toimintaan, keskusteluja komission varapresidentin ja europarlamentaarikkojen kanssa sekä perehtymistä maatalous-, metsä- ja koheesiopolitiikan ajankohtaisiin asioihin. Maakuntahallituksen jäsenet voivat halutessaan osallistua myös maakunnan yhteistyöryhmän opintomatkalle Etelä-Karjalaan 22. - 23.2.2018.

 

Keski-Suomen liitto on päättänyt liittyä European Cyber Security Organisation (ESCO) -järjestöön. Jäsenyys mahdollistaa kyberturvallisuusalan kehityksen seuraamisen ja edunvalvonnan sekä valittuihin kyberprojekteihin osallistumisen.

 

 

Keski-Suomi 2020: ICT-valmistelulle resursseja, johtoryhmässä henkilövaihdoksia

Keski-Suomi 2020 -uudistuksen johtoryhmään nimettiin Tuula Liehun sijaiseksi Matias Lahti kevään 2018 ajaksi. Maakuntahallitus myönsi eron johtoryhmän jäsenyydestä Tuomo Ratiselle ja valitsi Vesa Voutilaisen hänen tilalleen. Raija Kolehmaiselle myönnettiin ero johtoryhmän varajäsenyydestä 1.3.2018 alkaen. Hänen tilalleen tulee Saara Kuusela.

 

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri jatkaa uuden maakuntaorganisaation ICT-valmistelua. Työhön on käytettävissä 654 500 euroa toukokuun 2018 loppuun mennessä. Summasta 90 % on valtiovarainministeriön valmistelurahaa, loppuosasta vastaavat Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Keski-Suomen liitto. ICT-valmistelu on käynnistynyt nykytilanteen kartoitustyöllä jo 2017.

 

Keski-Suomen maakunta- ja soteuudistus on saanut viime aikoina positiivista valtakunnallista huomiota mm. järjestämissuunnitelman julkaisemisesta. Maakuntahallitus yhtyi näihin kehuihin. 

 

Kokouksen esityslista:

http://keskisuomi.tweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=1094

 

Lisätietoja:

 

Tapani Mattila

maakuntajohtaja

040 595 0011

tapani.mattila[at]keskisuomi.fi

 

Olli Ristaniemi

suunnittelujohtaja

040 595 0052

olli.ristaniemi[at]keskisuomi.fi

 

Veli-Pekka Päivänen (Kasvu Open -yhteistyö)
kehittämispäällikkö
040 595 0005
veli-pekka.paivanen[at]keskisuomi.fi

 

Pirjo Peräaho (Keski-Suomi 2020)

projektipäällikkö

040 591 0760

pirjo.peraaho[at]keskisuomi.fi