Keskisuomalaiselle kiertotalouden osaamiselle on tarvetta EU:ssa

03.04.2019


EU-asiat ja keskisuomalainen kiertotalousosaaminen olivat keskustelun keskiössä eilen 2.4. komissaari ja Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen sekä europarlamentaarikkojen Heidi Hautalan, Nils Torvaldsin ja Henna Virkkusen vierailulla maakuntaan. Kiertotalouden uusiin kehitysaskeliin tutustuttiin muun muassa Jyväskylän yliopistolla. Kemian laitos esitteli, kuinka elektroniikkaromusta saadaan otettua talteen arvokkaat metallit.

 Tutustumiskäynnillä Jyväskylän yliopistossa

Kuva: Tutustumiskäynnillä Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella. Vasemmalta oikealle: Risto Ryymin (Jyväskylän energia), europarlamentaarikko Nils Torvalds, Siiri Perämäki (Jyväskylän yliopisto), europarlamentaarikko Heidi Hautala, Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, Mika Petterson (Jyväskylän yliopisto), Matti Haukka (Jyväskylän yliopisto). 

 

"Yksi ratkaisuistamme on 3D-tulostetut siepparit, jotka ovat maailman mittakaavassakin ainutlaatuisia. Resurssiviisauden lisäksi innovaatiomme parantaa huoltovarmuutta. Näiden strategisesti tärkeiden metallien suhteen olisimme muuten pitkälti riippuvaisia Euroopan ulkopuolisista maista", kertoo tohtori Siiri Perämäki. "Jatkossa samaa teknologiaa voidaan käyttää myös muihin jätevirtoihin. Sillä voidaan esimerkiksi poistaa muun jätteen joukosta vaarallisia aineita", Perämäki jatkaa.

Siiri Perämäki

Kuva: Tohtori Siiri Perämäki esitteli arvometallien talteenottoa.

 

Komissaari Jyrki Katainen kannusti pitämään ääntä uusista innovaatioista:

"Kun tällaisia läpimurtoja tehdään Keski-Suomessa, kertokaa niistä myös Euroopan komissiolle", Katainen muistutti.

 

Ohjelmaan kuului myös vierailu Spinnova Oy:n tehtaalle perehtymään keskisuomalaiseen uuden sukupolven puukuituosaamiseen ja sen mahdollisuuksiin korvata muoveja, synteettisiä kuituja ja puuvillaa.

"Keski-Suomi on monipuolinen bio- ja kiertotalouden tekijöiden maakunta. Keski-Suomen liitto on EAKR-rahoituksella ollut mahdollistajana useassa mielenkiintoisessa projekteissa, joista kuulemme varmasti lisää tulevaisuudessa", toteaa biotalouden kehittämispäällikkö Hannu Koponen.

 

Kyberturvallisuus on koko Euroopan asia

Päivän puheenaiheeksi nousi myös kyberturvallisuus. Vieraiden yhteinen huoli kohdistu kyberturvallisuuden heikkoihin lenkkeihin: turvallisuuspuutteet yhdessä jäsenmaassa voivat pahimmillaan saada aikaan vaikutuksia kaikkialla Euroopassa. Toisaalta monelle jäsenmaalle on helpompi syventää puolustusyhteistyötä kyberturvallisuuden kuin perinteisen puolustuksen alalla, totesivat europarlamentaarikot ja Katainen. Keskisuomalainen kyberosaaminen ja testausympäristö olivat tuttuja kyberturvallisuuden ratkaisuja.

Yleisötilaisuus

Kuva: Päivään sisältyi myös yleisötilaisuus. Kasvot kameraan päin vasemmalta oikealle Nils Torvalds, Henna Virkkunen, Jyrki Katainen, Heidi Hautala ja tilaisuuden juontaja Tuija Pehkonen.

Keskisuomalaisessa mediassa päivästä nousivat esille erityisesti EU:n tarjoamat rahoitusmahdollisuudet sekä puolustusalan yhteistyö. 

Katso Yle Jyväskylän juttu.

Lue Keskisuomalaisen juttu. (vain tilaajille).