Keski-Suomen liiton blogi

Kirjoittajina Keski-Suomen liiton johto ja muut talon asiantuntijat sekä vierailijat. Juttuaiheet ovat kirjoittajien omia valintoja ja näkemyksiä. Lue ja kommentoi! Kommentit päivitetään työaikana.

Arkisto

13 kirjoitusta

Kirjoitukset vuodelta 2015

Tuunattua joulua

Torstaina 17. joulukuuta 2015 | Merja Lahti

Tänä kiertotalouden kulta-aikana päätin kaivaa verkon uumenista parin vuoden takaisen joululauluirvistelyni ja tuunata sitä hiukan. Kätevää kuin nykyajan joulusiivous: sohvatyynyt järjestykseen, kynttilät pöydille ja raikastetta ilmaan spraypullosta.
No mikä ettei? Huijausta ovat myös monien joululaulujen sanat.

2 kommenttia Lue koko kirjoitus

Itsarimaakuntien maankäyttö

Maanantaina 30. marraskuuta 2015 | Olli Ristaniemi

Maakunnat saivat vihdoinkin olemassa olonsa oikeutuksen itsehallintoalueiden, "itsareiden", muodossa. Tämän olisi pitänyt tapahtua jo 20 vuotta sitten, kun liityimme Euroopan Unioniin. Tuolloin unelmoitiin mm. Ranskan kaltaisesta provinssien itsehallinnosta.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Maakunnista itsehallintoalueiksi

Tiistaina 10. marraskuuta 2015

Oli helpottavaa kuulla, että hallitus pääsi sopuun 18 itsehallintoalueen ja 15 sote-alueen muodostamisesta sekä päälinjauksista. Tämä oli tähän mennessä merkittävin päätös sekä nykyisen että edellisen hallituksen historiassa. Keski-Suomen kohdalla epävarmuus on nyt poistunut, sillä maakunta tulee muodostamaan oman itsehallinto- ja sote-alueen. Meitähän ehdittiin jo kaavailla erilaisissa kannanotoissa käytännössä milloin Tampereelta milloin Kuopiosta johdettuun isoon sote-alueeseen, johon muu aluehallinto olisi mahdollisesti liitetty myöhemmin.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Noin viikon positiiviset uutiset Keski-Suomesta

Torstaina 29. lokakuuta 2015 | Veli-Pekka Päivänen


Syksyn pimeydestä huolimatta valoa on näkyvissä ainakin Keski-Suomen yhteistyössä, taloudessa, imagossa sekä liikenteessä. Tässä muutama viikon sisällä julkaistu positiivinen uutinen.

2 kommenttia Lue koko kirjoitus

Stop over ja säänkestävät palvelukonseptit

Tiistaina 15. syyskuuta 2015 | Leena Pajala


Miten saada Aasiasta Suomen kautta Eurooppaan matkaavat aasialaiset pysähtymään muutamaksi tunniksi tai muutamaksi päiväksi Suomeen?

Kysytään islantilaisilta, jotka ovat menestyksellä toteuttaneet stop over -konseptia jo vuosia, päätti Keski-Suomen matkailuhallitus. Toinen kiinnostuksen kohde ovat säänkestävät palvelukonseptit, joita kehitetään myös Keski-Suomen matkailustrategiassa. Islanti on vuosi toisensa jälkeen kasvattanut suosiotaan, vaikka saarella eletään sääolosuhteiden armoilla ja vettä sataa tuon tuostakin. Sateinen sää ei siis ole este, se on haaste.

6 kommenttia Lue koko kirjoitus

Päin pyörän satulaa

Torstaina 13. elokuuta 2015 | Merja Lahti


Olemme palanneet suurin joukoin takaisin arkeen. Tukka pitää aamuisin kammata ja kengät laittaa jalkaan. Kalenterit on päivitetty ja uudet salasanat hankittu unohtuneiden tilalle. Herätyskellot, salkut, läppärit ja työmatkaa taittavat kulkupelit on valjastettu käyttöön.

Rutiinit asettuvat kohdilleen ja päivät rytmittyvät viikonloppujen katkomiin pötköihin.
Kyllä se siitä. Mutta nyt tulee kuitenkin motkotusta.

6 kommenttia Lue koko kirjoitus

Vielä on kesää jäljellä

Tiistaina 23. kesäkuuta 2015 | Veli-Pekka Päivänen

Keski-Suomen yritysvetoinen matkailustrategia näyttää toteutuvan. Yritykset investoivat matkailukeskuksiin ja kehittävät monipuolisesti palveluja eri kohderyhmille lamasta huolimatta. Meillä palvellaan festarikansaa, kulttuuriväkeä, golfareita sekä perhematkailijoita. Hyvä niin.

Keski-Suomen talvimatkailun lippulaiva Himos on kehittynyt myös kesämatkailun kärkikohteeksi. Uusien investointien myötä Himoslomien järjestämät kesäfestarit keräävät tänä suvena arviolta 150 000 maksavaa asiakasta Himokselle. Himos Parkin uusi 8 000 henkilön teltta sai tuli- tai paremminkin vesikasteen juhannuksena. Hyvin näytti teltta palvelleen. Kauan suunniteltu Himoksen kylpyläkin on taas hyvin lähellä lopullisia investointipäätöksiä ja siinä on mukana myös kansainvälistä väriä Intiasta saakka. Jospa kolmas kerta toden sanoo.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Odotusta ja juhannusta

Keskiviikkona 17. kesäkuuta 2015 | Merja Lahti

Ihmisen elo on ainaista odottamista. Niin kuin nytkin. Odotamme kiihkeästi kesälomaa.

Tänä vuonna odotamme kiihkeästi myös kesää, sitä kunnollista ja oikeaa, jolloin ei tarvita pipoa, sukkahousuja eikä villa-, toppa- tai tuulitakkia. Odotamme uimaranta-, terassi-, veneily- ja mökkikelejä. Odotamme että tarkenisi kulkea avojaloin. Odotamme kesämekkoja, bikinejä ja aurinkohattuja. Odotamme että voisimme
kääntää kasvot päin aurinkoa, sulkea silmät ja huokaista sitä autuutta.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Sanomalehtikatsaus

Torstaina 4. kesäkuuta 2015 | Veli-Pekka Päivänen


Hallitus on vaihtunut ja lehdistössä käydään vilkasta keskustelua Keski-Suomen tilanteesta. Tässä muutama asiaan liittyvä lehtiuutinen Keskisuomalaisesta:

6 kommenttia Lue koko kirjoitus

Maakuntakaavan tarkistus käyntiin

Maanantaina 18. toukokuuta 2015 | Olli Ristaniemi


Keski-Suomen maakuntakaavan tarkistus käynnistyi maaliskuussa. Maakuntahallitus päätti kaikkien kuuden voimassa olevan kaavan tarkistuksesta. Nämä ovat Keski-Suomen maakuntakaava, 1., 2., 3. ja 4. vaihemaakuntakaava sekä Pirkanmaan 1. maakuntakaava Jämsän Länkipohjan osalta.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Biotalousoppia tulppaanien maasta

Maanantaina 27. huhtikuuta 2015 | Hannu Koponen


Farmasia, polymeerit, levät ja bioaromaattiset yhdisteet - lista biotalouden asioista, joiden hallitsemisesta ja tuotteistamisesta olisi nyt hyötyä Keski-Suomelle, on pitkä.

Oppia ja muutosta biotalouden kentälle olivat hakemassa Hollannista Sari Åkerlund, Ääneseudun kehitys Oy:stä, Anneli Yli-Martimo, Laura Vertainen ja Mari Hakkarainen Jyväskylän ammatti-korkeakoulusta sekä Hannu Koponen ja Hilkka Laine Keski-Suomen liitosta.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Kansainvälistä EU-rahoitusta hyödyntämään!

Torstaina 19. helmikuuta 2015 | Heikkinen& Partanen


Keski-Suomessa on mahdollista hakea Euroopan unionin kansainvälistä rahoitustukea useasta ohjelmasta. Ohjelmat tukevat erityisesti innovaatioihin, ympäristöön, saavutettavuuteen, kestävään kaupunkikehitykseen sekä pk-yritysten kilpailukykyyn liittyviä toimia. Tällaisia ohjelmia ovat esimerkiksi Itämeren maiden ohjelma, Pohjoinen periferia ja arktinen, Interreg Europe, Horisontti 2020, Erasmus+ jne. Uusi EU-ohjelmakausi 2014-20 on käynnissä ja suurin osa em. ohjelmista on avoinna rahoitushakemuksille.

5 kommenttia Lue koko kirjoitus

Maahanmuuttajat pelastavat Keski-Suomen väestönkasvun?

Keskiviikkona 28. tammikuuta 2015 | Veli-Pekka Päivänen

Tilastokeskus julkaisi juuri tiedot maakuntien ja kuntien väestömuutoksista. Keski-Suomen väestönkasvu on ollut 2000 luvulla yleensä keskimäärin 700 - 800 henkilöä/vuosi. Toissavuonna kasvua tuli kuitenkin vain 163 henkilöä ja viime vuonna enää 67 henkilöä.

Oltiin sentään plussalla, hyvä niin. Jäin pohtimaan syitä, miksi näin on käynyt. Tarkemmat analyysit paljastivat yllättäviä seikkoja: syntyvyys suhteessa kuolleisuuteen vähenee ja muuttotappio kasvaa. Väestön kasvu on siis maahanmuuttajien varassa.

3 kommenttia Lue koko kirjoitus