Keski-Suomen liiton blogi

Kirjoittajina Keski-Suomen liiton johto ja muut talon asiantuntijat sekä vierailijat. Juttuaiheet ovat kirjoittajien omia valintoja ja näkemyksiä. Lue ja kommentoi! Kommentit päivitetään työaikana.

Lisää säpinää verkostoista

24.6.2019 11.00 | Koponen Bayr

Kansainväliset yhteydet ja eurooppalainen kollegaverkosto ovat mitä parhain lisä kehittäjän työhön. Omat silmät avautuvat, kun saa keskustella eurooppalaisten kollegojen kanssa. Samalla näkee miten asioita hoidetaan muualla. Joskus tästä saa kimmokkeen parantamiseen - toisinaan huomaa, että meillähän tehdään hyvää työtä.

Keski-Suomen liitto osallistuu tällä hetkellä viiteen eri EU:n ohjelmien rahoittamaan hankkeeseen. Monessa hankkeessa yhtenä toimintamuotona ovat opintomatkat - niin kutsutut benchmarking-matkat. Matkoilla tutustutaan paikallisiin toimijoihin ja kuullaan erilaisista toimintamalleista. Ajanhukkaako? Ei, jos matkalle lähtee avoimella mielellä oppimaan uutta. Saman aiheen kanssa painivat ulkomaalaiset kollegat ovat erinomainen uusien ideoiden ja ajattelukulmien lähde. Toki kaikkea ei voi suoraan kopioida Keski-Suomeen, mutta aina mukaan tarttuu jotain hyödynnettävää.

 

Opintomatka havahdutti: keskisuomalaisia ratkaisuja voi mainostaa ylpeydellä 

Biotalouteen ja innovaatiosysteemiin liittyvässä RDI2CluB hankkeessa tehtiin kesäkuun alussa hankekokouksen yhteydessä benchmarking-matka Puolaan. Matkalle osallistui hankkeessa mukana olevien tahojen lisäksi myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Oheisella videolla RDI2CluB-hankkeen projektipäällikkö Anna Aalto, sekä Puolan matkalle ulkopuolisina asiantuntijoina osallistuneet Kirsi Niskanen ja Lasse Lyijynen, kertovat mitä heille jäi matkalta päällimmäiseksi mieleen. Katso video tästä linkistä.

Aina oppia ei haeta, joskus sitä tarjotaankin. Keskisuomalaisia ratkaisuja voi mainostaa ylpeydellä, oli kyseessä sitten biotaloutemme aktiviteetit, kansallispuistomme tai puhdas ruoka. Yksi tärkeä osa opintomatkoja on tutustuminen uusiin ihmisiin. Verkostoituminen yli rajojen on sekä hyödyllistä, että antoisaa. Matkailu todellakin avartaa.

Vähintään yhtä tärkeää on verkostoituminen oman alueen ihmisten kanssa.  Matkustaessa on hieman avoimempi asenne myös uusiin ihmisiin, ja tuolloin on enemmän aikaa tutustua muihin. Voihan sen ajatella niinkin että on pakotettu tutustumaan muihin. Olemmeko arjessa liian kuplautuneita? Ehdimmekö milloinkaan tutustua samalla tavalla oman maakuntamme uusiin toimijoihin? Paikallisten kuplien puhkominen voisi tuoda uutta säpinää tekemiseemme. Pitäisikö tähän tarttua yhdessä?

 

RDI2CluB-hanke (Rural RDI milieus in transition towards smart bioeconomy clusters and innovation ecosystems) on Interreg Itämeren alueen ohjelma -rahoitteinen hanke (2017-2020), johon Keski-Suomesta osallistuvat JAMK, Keski-Suomen liitto ja SSYP Kehitys.

 

Ei kommentteja "Lisää säpinää verkostoista"

Kommentoi "Lisää säpinää verkostoista"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.