Keski-Suomen liiton blogi

Kirjoittajina Keski-Suomen liiton johto ja muut talon asiantuntijat sekä vierailijat. Juttuaiheet ovat kirjoittajien omia valintoja ja näkemyksiä. Lue ja kommentoi! Kommentit päivitetään työaikana.

Vihreän kullan kirous

5.11.2014 14.00 | Olli Ristaniemi

Kun tieto Äänekosken biotuotetehtaasta tuli, sain melko pian sen jälkeen lahjaksi veljeltäni kirjan "Vihreän kullan kirous". Se on filosofian tohtorin, Helsingin yliopiston Pohjoismaiden historian dosentin Teemu Keskisarjan kirjoittama kirja suomalaisen puunjalostusteolli-suuden isästä, G. A. Serlachiuksesta, hänen elämästään ja afääreistään.


 

Serlachius perusti 1800-luvun lopulla erämaahan, Keurusselän ja Kuoreveden väliselle kapealle kannakselle, paperia puusta valmistavan tehtaan asujaimistoineen. Tämä tunnetaan nimellä Mänttä. Me emme tässä teossa ole nähneet metsää puilta, mutta tämä oli maailmanhistoriallinen suoritus, josta meidän on kiittäminen hyvinvointiamme ja koko maapallon paperia.

Kirja on hieno ja uskomaton tarina monessakin mielessä. Serlachius esimerkiksi sai käännettyä osan Suomen aluerakenteesta ja liikennejärjestelmästä nykyisen kaltaiseksi kääntämällä Helsinki-Tampere -radan jatkon länsirannikon vaatimattomien ruotsinkielisten kaupunkien sijasta Näsijärven itäpuolelle Vilppulaan ja Haapamäelle, ns. erämaaradaksi. Tässä meillekin esikuva, kun mietimme vaikkapa oikorataa Lahteen.

Tai kuinka "vesireittien merkitys ei kadonnut minnekään", josta esimerkkinä on Serlachiuksen tilaama Keuruuksi kastettu laiva Keurusselällä. Hienoa, että Keurusselällä siipirataslaiva Elias Lönnroth jatkaa ja kunnioittaa tietyllä tavalla Serlachiuksen perintöä. Tämä esimerkkinä Keitele-Päijänteelle ja edelleen Savon suuntaan.

Kirjan mukaan Serlachius haaveili kaukonäköisesti kaksinapaisesta kaupungista: Mänttä tulisi lohkaista Keuruusta ja Vilppula Ruovedestä. Mitenkäs on käynyt, nyt on kaksinapainen kaupunki Mänttä-Vilppula! Kuten meillä Jämsä-Jämsänkoski ja Äänekoski-Suolahti.

G. A. Serlachius suunnitteli jo 1800-luvun loppupuolella samaa mitä biotuotetehdas suunnittelee nyt: kaikki pääprosessin ulkopuolelle jäävä hyödynnetään. Serlachiuksella niitä olivat mm. kärrynpyörät, kynänvarret ja kiväärinperät. Serlachius ymmärsi myös, että paperitehtaan tulevaisuus ei ollut mekaanisessa hiomisessa vaan puolijalosteessa, selluloosassa. Ja puu näitä kaikkia varten oli saatavissa pääasiassa Keurusseudulta.

Nykyään Serlachius tunnetaan kuvataiteen mesenaattina ja Mänttä, kaksinapainen Mänttä-Vilppula, taidekaupunkina. Kirjasta selviää, että Serlachiuksella oli iso rooli, ehkä merkittävin, kansallisromantiikan läpimurrossa. Me kaikki tunnemme Axel Gallénin (myöhemmin Akseli Gallén-Kallela) kansallisromanttisen tyylisuunnan maalaukset mm. Aino-sarjassa. Minun seinääni, niin kuin varmasti useiden muidenkin kotien seinää, koristaa perintönä saatu kuuluisa Gallénin maalausta mukaileva Aino-ryijy. Gallén asusteli myös Keuruun Huhkojärvellä, jonka tapahtumista hän ehkä sai aiheen taidehistorialliseen legendaan Kullervon kirous.

Serlachius sai 1890-luvulla ajatuksen paviljongista, jossa olisi esillä yleisölle tunnettujen taiteilijoiden esityksiä. Tämä uraauurtava kokeilu, korven keskelle suunniteltu "korkeakulttuurin tukikohta", on tänä päivänä todellisuutta. Kävijöitä viime kesänä oli enemmän kuin Helsingin Kiasmassa!

Kirja osoittaa, että Keski-Suomella on ollut merkittävä rooli Suomen paperinjalostuksessa ja Suomen kansallisromanttisessa tyylisuunnassa. Onneksi nyt näyttää siltä, että tämä "vihreän kullan kirous" säilyy Keski-Suomessa. Äänekoski on saamassa toivottavasti uuden Serlachiuksensa ja mesenaattinsa joka näkee metsän puilta.

Ei kommentteja "Vihreän kullan kirous"

Kommentoi "Vihreän kullan kirous"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.