Baltic ForBio – Uusiutuvaa energiaa hakkuutähteistä ja pienpuusta

Kuva: Baltic forBio -hankkeen logo

Baltic ForBio -hanke tähtää uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen, erityisesti hakkuutähteiden ja pienpuun käytön edistämiseen energiantuotannossa. Hankkeessa on mukana 13 partneria 6 eri maasta.

Hankkeessa edistämme metsien monipuolisen käyttöä. Hankkeen alussa käytimme Luonnonvarakeskuksen (Luke) kehittelemää biomassa-atlasta maakuntakaavan kokonaisuudistustyöhön, nyt hyödynnämme metsävaratietoa maakuntakaavan vaikuttavuuden edistämisessä. Työmme tavoitteena on mallintaa metsäbiomassan kestävää hyödyntämistä ja näin turvata metsän eri käyttömuodot.

Kolmivuotinen Itämeren maiden ohjelmasta rahoitettava hanke on käynnissä vuosina 2017 – 2020.


Ajankohtaista

 

Uuden selvityksen mukaan keskisuomalaisten metsien käytön taloudellinen kokonaiskestävyys vaatii metsien hakkuumäärien sovittamista tasolle, joka turvaa metsien monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelut. Selvitys korostaa laaja-alaiseen ja useisiin malleihin perustuvan kokonaiskuvan merkitystä metsiä koskevan päätöksenteon pohjana.

Keski-Suomen liitto teetätti Baltic For Bio -hankkeessa (Interreg itämeren-ohjelma 2014 – 21) Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteen laitoksella ja JYU.Wisdom -resurssiviisausyhteisöllä selvityksen Keski-Suomen metsien taloudellista kokonaiskestävyyttä tukevasta käytöstä. Selvityksessä tutkittiin, miten keskisuomalaisten metsien lisääntyvä käyttö vaikuttaa niiden monimuotoisuuteen. Lisäksi pyrittiin selvittämään, miten erilaisilla metsänkäyttömenetelmillä voidaan samanaikaisesti huomioida metsien talouskäyttö, hiilinielujen säilyminen ja luonnon monimuotoisuus.


Julkaisu “Keski-Suomen metsien käytön kokonaiskestävyys vaatii hakkuuintensiteetin sovittamista monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelut turvaavalle tasolle” on luettavissa täältä:
Report On Overall Suustainability of The Forest Use

Julkaisun suomenkielinen tiivistelmä löytyy täältä:
Selvitys metsien käytön kokonaiskestävyydesta

Hankkeen kotisivut
https://www.slu.se/bal­tic-for­bio/


 

Heräsikö kysyttävää? Ota yhteyttä!

Enni Huotari

Enni Huotari

Aluekehitysasiantuntija

040 675 9945

enni.huotari[at]keskisuomi.fi

Reima Välivaara

Reima Välivaara

Ympäristöpäällikkö

040 595 0918

reima.valivaara[at]keskisuomi.fi

Ympäristö, luonnonsuojelu, ympäristövaikutukset